Longboarding on hieno laji.

Ostin yhdeltä Janilta itselleni käytetyn lonkun. Laitan kuvia ja videota siitä jossain vaiheessa nettiin, kun saadaan vähän kuvailtua ja edattua vanhaa kuvamateriaalia.
   Lähdin tänään hieman kipeän oloisena aamulla lonkkaamaan tietäen, että kohta rupeaa kuitenkin satamaan. Rullasin koulumme kohdalle. Siellä on sellainen pitkä mäki. Se on ehkä aavistuksen liian loiva, mutta ihan hyvä mulle, koska olen vasta aloittanut.
   Mun varusteet on hassut, renkaat on liian kovat mestoihin jossa on vähänkään karkeampi asvaltti tai jossain yks hiekanjyvänen. Lähtee vahingossa slideemään joka käännöksessä. Taaemmassa trukkipalassa on reikä. Se on vähän kuumottava mun mielestä. Mutta, en mä varmaan siihen kuole. Voisin ostaa siihen uuden. Ja ehkä pehmeemmät renkaatkin. Sellanenkin mielenräjäyttävä asia: MÄ KÄYTÄN SUOJIA! KOKO SETTIÄ!
   Mulla on ranne-, kyynär- ja polvisuojat ja kypärä. Mä oon jotenkin oudolla tavalla ylpeä siitä samaan aikaan kun tiirailen että ...ei kai tuttuja näy, VOI EI TUOLLA ON JOKU TUTTU OMG äkkiä piiloon...
   Mutta. Sellanen juttu että lonkatkaa! Se on kivaa! Se on ihanaa! Tulee ihanan vapaa olo, hyvin tyydyttävää puuhaa.

Joku karman laki tai jotain

Sarja asioita, jotka ovat tulleet takaisin menneisyydestäni minua kummittelemaan.                                     Feidasin joskus vähän liikaa ihmisiä. Monessa eri tapauksessa, eräs tyyppi meinas jopa sen takia menettää henkensä, tavallaan. Nyt sit täs viikon aikana kaikki on feidaillu mua.
   Soitin eräänä iltana noin 20:lle eri henkilölle. Ketään ei kiinnostanu, tai jos kiinnosti ni ei päässy.
  Sit ku menin Alppipuistoon harhailemaan, löysin kaveriporukan, johon olisin voinut mennä mutta olin menneisyydessäni ollut erittäin kusipäinen yhdelle tämän kaveriporukan jäsenistä, joka nähdessäni minut käänsi katseensa pois. Kävelin eteen päin. Sitten yksi heistä soitti minulle, että tule moikkamaan. Epäröin, mutta lähdin kuitenkin kävelemään hänen luokseen, koska muut kaveriporukasta olivat väliaikaisesti poissa hänen luotaan. Juttelin hänen kanssaan. Koko ajan teki mieli lähteä ettei tarvitsisi kohdata sitä tyyppiä joka kohta saapuisi.
   Kun hän saapui, kuitenkin tarjosin savuketta ja pyysin hänet puhumaan itseni kanssa sivummalle. Selitin hänelle yksinkertaisesti aika kattavasti elämästäni jotain yleishuttua jotta hän ymmärtäisi. Pyysin anteeksi. Hän tuntui antavan jollain tasolla anteeksi. Ainakin nyt olin rehellinen, vaikka en voi tietää sainko hyväksyntää.
   Sitten. Törmäsin erääseen tyttöön jota pelkäsin, koska näin oman turhamaisen ja typerän puoleni häneen liittyvissä muistoissa. En ollut tavannut häntä noin puoleen vuoteen. Ensimmäistä kertaa pakenin, mutta toisella kerralla rohkaisin itseni ja menin juttelemaan. Tuli parempi mieli kun tajusin että asiat oli kuopattuja ja unohdettuja.
   Tapasin myös erään ihmisen joka herättää minussa vihantunteita (häntäkään en ole nähnyt kuukausiin). Kun hän meni tekemään jotain todella typerää ja sai raivot niskalleen, katsoin näytöstä ja totesin että hän ei välttämättä ansaitse niitä mutta maailman radallaan pysymiseen tarvitaan pieniä ohjelmapäivityksiä.
   Kestoihastukseni leikki minulla. Ei ollut sitä pitkään aikaan tehnyt. Ehkä mä sen ansaitsin, tajutakseni ettei aina ole niin helppoa olla olematta draamaileva teini.
   Eräs ihastuttava naishenkilö playasi minua. En koskaan ole mukana jos joku haluaa pelata, olen aina ulkopuolella. Itse vain leikin. Sitten sain ystävältäni haukkuja, jotka pureutuivat hyvin syvälle ehkä tietyn mielentilan, ehkä ystävyyttämme purkavan rakenteen takia.
   Lisäksi sain tietää talvella kuolleen ystäväni kuolinsyyn. Pääsin tietystä ahdistuksesta, vaikka tietysti aina hieman pistää miettimään.
   Luulen että nyt puuttuu vain se, että eräs ihminen pakotettaisiin puhumaan kanssani. Elämäni suurimpiin traumoihin kuuluva tapahtuma ei ole saanut mitään pienintäkään selvitystä mistään suunnasta, tiedän vain, että ihmiset puhuvat minusta paljon pahaa sen takia.

Tää nyt on vähän hassua

Oon ollu enemmän tai vähemmän päihtynyt tässä vähän liian pitkään ja jotenkin tänäänkin kutsuu pieni pään stimuloiminen. Mulla on hyvä fiilis silti.
   Tapasin eilen ihanan tytön. Tai no, monta ihanaa tyttöä. Mutta varsinkin yhden. Mulla on sellanen tunne että kerrankin tulee jonkinnäköinen sellainen suhde, josta mun ei tartti saada mitään omantunnontuskia tai kukaan ei ala draamailee tai mitään. Mä luulen että mä saan olla ihan viattomana laastaripoikana. Ajatus tuntuu ihan hyvältä.
   Oon nykyään ihan koukussa UZVAan. Uoma on soinu tässä nyt koko kesäloman ajan joka päivä ainakin yhen kerran läpi. Kuulostaa niin pirun hyvältä, tulee hyvä olo kun kuuntelee. =)

   Pitäiskö mennä kuntoilemaan.